Askartelimme ystävän ja lasten kanssa vuodenvaihteessa unelmakartat. Kasasimme ruokapöytään läjän paperiroskiksesta löytyneitä Apu- ja Pirkka-lehtiä ja asettelimme päälle vielä muutaman Kotilieden ja Imagen. Sitten otimme esiin sakset ja aloimme leikellä lehdistä intuitiivisesti lauseita, sanoja ja kuvia. Tunnelmia, joissa jokin kosketti ja tuntui omalta, vetoavalta.

En ollut ehtinyt miettiä vuotta 2025 juuri lainkaan. En, vaikka vuodenvaihde on aina ollut itselleni sekä uuden alku ja mahdollisuus tilinpäätökseen. Mielessäni ei siis ollut valmiina mitään unelmaa, jota kohden tahtoisin tänä vuonna löytää reitin. No paitsi ”tasapainoa etsimässä”, josta tuli tämänkin unelmakartan yläotsikko.

(Alan jo tosin suhtautua tähän ikuisuushaaveeseeni tasapainosta vähän naureskellen. Minä olen ääripäiden ihminen niin monin tavoin, tasaisuus ei ole koskaan tehnyt minua onnelliseksi pitkässä juoksussa, joten ehkä pitäisi luopua haaveesta, joka ei ehkä edes ole omani.)

Olikin mielenkiintoista huomata, miten leikkaamistani asioista alkoi selkeästi muodostua kaksi isoa teemaa. Hyvinvointi ja rakkaus.

Kaikkea muuta kuin puhelimella kökittyä elämää

Hyvinvoinnin esiinnousu peilaa varmasti edellisvuoden kiirettä. Ehdin kyllä liikkua, pakkokin oli, muuten olisi hajonnut kroppa ja pää vielä pahemmin. Mutta en todellakaan ehtinyt liikkua tarpeekseni, vaikka sainkin päivätöiden kautta elämääni vakituisen työmatkapyöräilyn (pyöräilin vuoden aikana yli 1 000 kilometriä ihan vain työpaikan ja kodin väliä!).

Tänä vuonna joka tapauksessa tahdon liikkua enemmän, tiristää vielä useammin hikeä niin ohjatuilla tunneilla kuin metsässä. Olen alkanut jopa haaveilla jostain urheilutapahtumaan osallistumisesta, mutta ei niinkään kilpailun, vaan yhteisöllisyyden takia. Joku kiva polkujouksutapahtuma ehkä?

Talviretkillä yöpymisen haluaisin oppia myös, liikuntaa ja hyvinvointia sekin.

Hyvinvointiin liittyy myös palautuminen, joka oli täysin retuperällä viime vuoden. Pyrin kyllä pitämään huolen kahdeksan tunnin yöunista, mutta liian usein kaaduin sänkyyn suoraan koneelta ja puhelimelta. Leikkasin talteen ”Puhelin pois!” -käskyn ja sen ympärille alkoi kerääntyä mielekkäämpää ja antoisempaa tekemistä. Nyt kun ei enää tarvitse, tahdon taas rauhoittaa illat ja minimoida ruutuajan työpäivien jälkeen.

Eilen olin puolen vuoden tauon jälkeen pilateksessa. Syyskaudelle unohdin ilmoittautua kaikessa hopussa, ja kun lopulta äkkäsin asian, oli kurssi ehtinyt mennä täyteen. Voin kertoa, että puolessa vuodessa ihminen saa kehonsa melkoiseen solmupingotukseen.

On omituista, että hikiliikkumaan kyllä lähden, kun kehoni niin käskee. Mutta kehonhuolto jää, vaikka olen kärsinyt sellaisista lihasjumeista, että ehdin jo säikähtää viiltävän pistävän tunteen rinnassa olevan sydänoireita. On vain todettava tosiasiat: tarvitsen jonkun sanomaan ja katsomaan perään, että nyt hengität ja keskitytyt venyttämään tästä näin.

Rakkauden uudet keski-ikäisen uhkeat tuulet

Rakkauden esiinnousu karttaa askarrellessa tuntui ja tuntuu suloiselta. Kyllähän se siellä on ollut kaikki nämä vuodet, rakkaus, mutta viime vuosina matkaan on mahtunut myös myrskyjä. Vaikka ne heittelivät ja riepottelivat suhdettamme, lopulta ne tuntuivat myös vievän meidät ihan uusille vesille.

Purjeisiin tuulta on varmasti antanut myös lasten kasvaminen. Me olemme nyt isojen lasten vanhempia, esiteinin ja teinin, ja kahdenkeskinen aika ei enää perustu Pikku Kakkoseen. Hallelujah!

Myös nelikymppisyys on tuonut kartalle uusia kulmia, joita ei tiennyt olevaksikaan (en nyt ala vääntää tähän mitään vertauskuvia huolella pidetyllä vanhalla purjeveneellä tehdyistä seikkailuista verrattuna vesiskootterilla mälläykseen, vaikka mieli tekisi. Kokeneet kipparit kyllä tietävät, mitä tarkoitan.)

Parisuhteen lisäksi perhe-elämä tuntuu juuri nyt olevan tosi kivassa balanssissa ja vaiheessa. On paremmin aikaa itselle, ystäville, parisuhteelle, lapsille ja perheelle, eikä jollekin ajan antaminen enää pääsääntöisesti tunnu siltä, että aika on joltain muulta pois.

Tämä siis noin neljän viikon kokemuksella. Sitä ennen viime vuosi oli aikaa, kun millekään ei ollut tarpeeksi aikaa. Että kattellaan!

Hukassa ollut suunta tarvitse rytinää löytyäkseen

Työasiat ovat unelmakartallani pienessä osiossa, mutta sanat innostuminen ja ilo leikkasin talteen kaksi kertaa. Se kertoo työstäkin paljon, samaa elämää kun sekin, työelämä. Lisäksi isoin kirjaimin painettu ”Tarinoiden vapaus” sisältää kaiken olennaisen.

On hurja ajatella, että viime vuonna tähän aikaan en tiennyt yhtään, että saman vuoden lopussa olisin ollut melkein 10 kuukautta täyspäiväisesti aikakauslehdessä töissä, kirjoittanut romaanin ja koittanut pitää oman brändini sekä yritykseni hyvinvoivana siinä sivussa. Se oli aivan mielipuolista, enkä ikinä enää tekisi moista yhdistelmää, mutta olen kiitollinen itselleni, että olin niin kreisi, että tein.

Tarvittiin rytinällä tapahtuneita muutoksia, että löysin kauan hukassa olleen suunnan.

Paluu journalismin pariin on tuntunut hyvältä, oikealta. En koe kotiseutukaipuuta, mutta tässä on jotain samanlaista. Paluu omille juurilleen on tuntunut huojentavalta, oikealta.

En voi kun ihmetellä, miksi meni niin monta vuotta, että tajusin kaipaavani toimittajatöitä, kun selkeää oli, että jotain kaipasin. Se ei ollutkaan pelkästään uutta (fiktion kirjoittaminen), vaan myös vanhaa.

Pelkkä somevaikuttajan mantteli on tuntunut ahtaalta ja kinnaavalta, ja journalismin tuoma laajennus on mukavoittanut oloa. Puhumattakaan lämpimän pehmoisesta viihdekirjailijahupusta, jonka uumenissa sain viime vuonna olla.

Onkin hitsin onnekasta, että vaikka tämä työvuosi on kartalla vielä melkoisen udun peitossa, saattaa luvassa olla monta paikkaa, johon ankkuroida itsensä tekemään sitä, mistä nautin eniten ja missä olen hyvä: kirjoittamaan, kirjoittamaan, kirjoittamaan. Se on minun väyläni muuttaa maailmaa edes hippusen paremmaksi.

Tärkeintä on se, että olen saanut varmuutta navigointiin ja minulla luottavaisen varma olo, että löydän kyllä perille.

Matka sitä ennen olkoon seikkailu.

Jaa
Kirjailija Hanne Valtari

Valmis paketti -romaanini julkaistaan joulukalenteriäänikirjana parin viikon kuluttua, lukuluukku kerrallaan aina jouluaattoon asti. Vielä vuosi sitten tähän aikaan minulla ei ollut mitään ajatusta siitä, että voisin olla tällaisessa tilanteessa. Oli vain vanhalle ulkoiselle kovalevylle unohtunut viihteellisen romaanin idearaakile, jota en ollut miettinyt vuosiin.

Ketään ei tulla kotoa hakemaan, sanotaan. Tämän romaanin kustannussopimuksen kanssa näin kuitenkin tapahtui, vaikka tietenkin jokainen vuosien aikana kirjoittamani teksti on vienyt kohti sitä.

Mitä sitten vaadittiin, että vuonna 2014 kirjoittamani romaanisynopsis muokkaantui kymmenen vuotta myöhemmin romaanikäsikirjoitukseksi, tiukassa puolen vuoden kirjoitusurakassa? Useita sattumuksia, kohtaamisia, rakkaus jouluun sekä tarinoihin ja hulluna kirjoittamista, ennen ja jälkeen kustannussopimuksen.

Väärinymmärretty yhteistyöehdotus sähköpostissa

Tiistaina 13. maaliskuuta aloitin sekä uusissa päivätöissä Suomen Luonnolla että sain Otavalta sähköpostia, jonka otsikossa luki ”yhteistyöehdotus jouluviihdekirjasta”. Tuolloin uusi työ vei kaiken aivokapasiteettini, enkä ehtinyt avata sähköpostia arkipäivien aikana. Vilkaisin kyllä otsikkoa ja ilahduin. Luulin sähköpostin koskevan jotain tulevaa joulukirjaa, josta saisin tehdä vaikuttajamarkkinointia. Vähän vain ihmettelin, miten ajoissa ovat liikkeellä jouluaiheiden kanssa.

Kävin viikon aikana kertyneitä sähköposteja läpi vasta viikonloppuna. Säntillisesti vanhimmasta uusimpaan. Kun sitten tuli Otavalta tulleen sähköpostin vuoro, luin viestin pariin kertaan läpi ja purskahdin hepuloivaan nauruun.

Viestissä Otavan kustantamoperheen viihdetiimiin kuuluva Kariston kustannuspäällikkö ja Otavan kaunokirjallisuuden kustannustoimittaja Silka Raatikainen kertoi, että he ovat etsineet tekijää 24 viihteellisen joulutarinan kirjoittajaksi.

He olivat porukalla pohtineet, kuka olisi ”kiinnostava, hauska ja kirjoitustaitoinen, mieluiten jouluihminen”. Siinä vaiheessa naapurini, kaunoryhmän AD Piia oli maininnut minut. Kirjoitusnäytteitäni oli netti ja some pullollaan, ja ehkä Pia oli kokenut jotain huumoria siinä, että alan soittaa joululauluja pianolla viimeistään marraskuussa.

Kiitos vielä armain naapurini tästä kirjamaailman elävänä Tinderinä toimimisesta, Otavan ja minun saattamisesta ensimmäisille treffeille.

Sovimme Silkan kanssa tärskyt Otavalle maaliskuun lopulle, vaikka varoitin, että uusi työ vie kaiken aivokapasiteettini sillä hetkellä ja joutuisin saapua paikalle ilman valmiita ajatuksia.

Jouluinen tarina-aihio alkaa muodostua

Tärskysimme Silkan kanssa Otavan kirjakaupan kahvilassa aamupalan äärellä.

Raamit tulevalle kirjalle olivat selkeät. Koska kirja oli tarkoitus julkaista niteen lisäksi myös joulukalenteriäänikirjana, siinä olisi 24 lukua, eli jaksoa. Yksi jakso olisi noin puoli tuntia, eli kirjoitettuna noin 25 tuhatta merkkiä välilyönteineen. Yhteensä kuunneltavaa olisi siis 12 tuntia ja tekstissä merkkejä noin 600 tuhatta.

Näiden raamien sisässä kirja voisi olla oikeastaan mitä vain viihdyttävää. Erillisiä tarinoita tai jatkotarina, faktaa tai fiktiota.

Minä tiesin heti, että tahtoisin sen olevan fiktiota, unelmani kun on ollut viedä kirjoittamistani siihen suuntaan. Nopeasti oli myös selkeää, että kirja olisi yhtenäinen tarina.

Koin myös heti, että tahdon kirjoittaa viihteellistä romantiikkaa. Kun pohdimme, mitä minulla jo valmiiksi olevat lukijat, te ihana siellä ruutujen toisella puolen haluaisitte lukea, ajatukset lähtivät viemään lapsiperhesuuntaan. Te kaipaatte enemmän perhetekstejä, joita taas omasta elämästä ammentamalla en koe mielekkääksi tai edes mielenkiintoiseksi enää samoissa määrin kirjoittaa kuin ennen. Mutta fiktio onkin sitten toinen juttu!

Tässä vaiheessa aamupalatärskyjämme muistin yhtäkkiä, että minähän olen miettinyt tällaista kirjaa jo, itse asiassa vuosikymmen sitten.

”Sun pitäisi kirjoittaa mama-littiä”

Kymmenen vuotta sitten tein töitä televisiotuotantoyhtiössä.

Yksi työkavereistani, Tiia, opiskeli töiden ohessa käsikirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa, jossa hän oli tutustunut muihin kirjoittajiin, myös viihdekirjailijoihin. Kai siksi hän näki blogissani jotain, mitä itse en olisi tullut ajatelleeksikaan.

Tiia oli lukenut tämän postaukseni sadepäivän tunnelmasta päiväkodin pihassa, ja pitänyt sitä hauskana. Hän ehdtti, että minun pitäisi kirjoittaa mama littiä, jota ei suomeksi juurikaan ollut saatavilla.

Itse en edes tiennyt moisesta genrestä, mutta se on väännös noihin aikoihin käytössä olleesta ja itselleni aikoinaan hyvinkin rakkaasta kirjallisuusgenre chick litistä, josta ehkä nykyään puhutaan enemmänkin rom-comina, romanttisena komediana. Mama litissä kyse on siis viihteellisestä kirjallisuudesta, jossa päähenkilöt ja kohderyhmäkin ovat äitejä.

Ajatus jäi muhimaan päähäni, ja kun televisiotuotanto ja sitä myöten työsopimukseni loppuivat, muovasin kirjasynopsiksen valmiiksi.

Lähdin polleasti hakemaan kirjalleni apurahoja, joita jännä kyllä en saanut viihdekirjalle, jolla ei ollut kustannussopimusta ja jota en ollut kirjoittanut sivuakaan.

Kirja-ajatus hautautui muiden töiden alle ja synopsis laatikon pohjalla olevalle kovalevylle.

Ikivanhan kirjasynopsiksen muovautuminen kirjaesittelyksi

Tapaamisessa Otavalla muistin yhtäkkiä tuon kirjoittamani synopsiksen. En ihan tarkalleen muistanut, minkälainen ideani oli, mutta sanoin Silkalle yrittäväni etsiä sen. Ehkä siinä olisi kirjanjuurta.

Kotona kävin läpi ulkoisia kovalevyjä, ja aloin jo olla varma, että kirjasynopsis olisi ollut vain kymmenen vuotta sitten käytössäni olleen ja sittemmin kierrätykseen laitetun tietokoneeni kovalevyllä. Mutta sitten, yhden vanhan ulkoisen kovalevyn epämääräisesti nimetyltä kansiolta se löytyi:

Valeraskaus (Työnimi)

Valeraskaus on fiktiivinen chick lit -romaani naiseudesta, äitiydestä ja epätoivoisesta halusta tulla raskaaksi. Romaanin päähenkilö on yhden lapsen äiti Vuokko, joka yrittää luovia kaksivuotiaan esikoistyttärensä, televisiotuotantoyhtiön tuottajanpaikkansa sekä parisuhteensa välillä. Pitäisi myös treenata, nähdä ystäviä, laittaa hyvää ruokaa ja myydä käyttämättä jääneet kestovaipat – tai edes ehtiä hakemaan lapsi ajoissa päiväkodista.

Vuokko ja hänen miehensä ovat yrittäneet jo useamman kuukauden ajan tulla raskaaksi, mutta mitä tehdä kun pikaiset sutaisut Pikku Kakkosen aikaan eivät tunnu riittävän? Kuukausi toisensa jälkeen menkat sotkevat suunnitellun perhekuvion, ja samoihin aikoihin Vuokko palkkaa tuottamaansa televisio-ohjelmaan juontajaksi Mikon. Nopeasti käy selväksi, että Mikolla tuntuisi olevan halua auttaa Vuokon vauvahaaveissa vaikka työajalla. Onko sillä lopulta väliä, kuka sen vauvansiemenen kylvää?

Siinä se oli! Kirja-ajatus tuntui edelleen omalta, kutkuttavalta. Ja vaikka tarina valmiiksi kirjaksi ei etene näin suorasukaisesti, laitan tähän Valmis paketti -joulukalenteriäänikirjan esittelytekstin, sillä vaikka päähenkilöiden nimien lisäksi muitakin asioita on muuttunut, kyllähän nämä samaksi kirjaksi tunnistaa:

Valmis paketti

Hulvaton, kuuma joulukomedia Lähiömutsina tunnetulta Hanne Valtarilta.

Joulu lähestyy ja Emman elämässä on kaikki kohdillaan: ihana puoliso Ville, suloinen tytär, kiinnostava työ – mutta jotain puuttuu. Nimittäin toinen lapsi. Jouluihmisenä Emma on asettanut itselleen deadlinen: aattona hän haluaa solmia silkkirusetin vatsansa ympärille. Mutta miksi Ville välttelee niinä harvoina hetkinä, kun pikkulapsiarjessa olisi mahdollista päästä tositoimiin?

Emman tuottamaan tosi-TV-ohjelmaan palkataan juontajaksi Dani, tunnettu alfauros. Pian käy selväksi, että Dani olisi valmis auttamaan Emmaa vauvahaaveiden toteuttamisessa, vaikka työajalla. Onko sillä lopulta väliä, kuka vauvansiemenen kylvää?

Näyteluvun jälkeen kustannussopimus

Otavalla innostuttiin kovalevyltä kaivetusta synopsiksestani, ja näimme kaikki heti, miten ajatus on helppo ja hauska leipoa jouluisiin tunnelmiin.

Sovimme, että kirjoitan näytteeksi ensimmäisen luvun.

Nakutin sen pääsiäisenä parissa päivässä, hämmästyneenä, miten luontevalta ja omalta sekä tarina että fiktion kirjoittaminen heti tuntuivat. Syntymäpäivänäni 2. huhtikuuta lähetin ensimmäisen luvun luettavaksi Silkalle.

En onneksi ehtinyt päivätöiden pyörityksessä kovasti murehtia sitä, että Silkan vastaus antoi odottaa itseään useamman päivän. Sähköposti kun oli jäänyt roikkumaan lähettämättömänä! Mutta vajaan parin viikon päästä sain vastauksen ja varmuuden: tekstistäni oli tykätty ja sitä haluttiin lisää.

12. huhtikuuta kirjoitin nimeni alle kustannussopimukseen. Samalla loin itselleni aikataulun: 1 luku eli 25 tuhatta merkkiä viikossa, seuraavien 24 viikon ajan. Näin paketti olisi valmis ajallaan, syyskuun lopussa.

Miten oikein pystyin pysymään päivätöiden ohessa moisessa eittämättä hullussa aikataulussa? No se oli ihan kreisiä se, mutta mahdollista, vaikka en suosittele moista komboa kenellekään. Mutta palaan siihen myöhemmin.

Ja valmista tuli. Tällä hetkellä teksti elää jo erillisenä minusta, audiotuotannossa. Joulukuun ensimmäinen päivä aukeaa ensimmäinen lukuluukku kuunneltavaksi Storytelissa. Ja siitä sitten yksi luukku joka päivä, aina jouluaattoon saakka.

Jos tahdot lukea kirjan mieluummin niteenä, Valmis paketti ilmestyy painettuna vuoden 2025 syksynä Otavalta. Samoihin aikoihin kirjaa voi kuunnella ja lukea Storytelin lisäksi myös muissa ääni- ja e-kirjapalveluissa.

Miten kutkuttava joulukuu tulossa!

Kuvat: Dorit Salutskij

Korvakorut saatu kuvauslainaan: Kalevala-koru

Valmis paketti -kirjan kansi: Emmi Kyytsönen / Karppi Design

Jaa